Kodinomaista päivähoitoa Jyväskylän Kuokkalassa! Vapaita hoitopaikkoja 1.1.2015 alkaen.

Perhepäivähoitoa Jyväskylässä

Jyväskylä
40520

hoitopaikkatiedustelut@gmail.com

 

ESITTELY

 
 
Aloitan toiminnan yksityisenä perhepäivähoitajana viimeistään tammikuussa 2015. Ryhmässä on tilaa kolmelle kokopäiväiselle hoitolapselle, sillä oma poikani vie toistaiseksi yhden hoitopaikan. Poikani on tällä hetkellä päiväkodissa päivisin(opiskelen vuoden loppuun), mutta jää kotiin tammikuusta alkaen.
 
 
Hoitopaikka
 
Perhepäiväkotina tulee toimimaan uusi, vielä rakenteilla oleva(talo valmistuu joulukuussa 2014) kotimme Kuokkalassa. 
 
Hoitolasten käytössä on paljon leluja ja virikkeitä(mm. nukkeja, autoja, autotalo, legoja, leikkikeittiö välineineen, muovailuvahoja, kirjoja ja pienimmille vauvaleluja). Keväisin, kesäisin ja syksyisin lapsilla on käytössään myös 140cm. turvaverkollinen trampoliini. 
 
Asuntomme on turvallinen pienillekin lapsille, ja sisustuksessa tulen huomioimaan hoitolapset.

 
Hoitopäivä
 
Päivän aikana mm. leikitään, pelataan, ulkoillaan, luetaan kirjoja ja ruokaillaan.  Välillä askarrellaan, piirretään, maalataan.. mitä milloinkin! :) Päivälevolle rauhoitumme myös. Ulkoilemme lähialueita hyödyntäen, pääasiassa läheisessä leikkipuistossa. 
 
 
Toiminta ajatus
 
Työssäni lasten parissa haluan panostaa läsnäoloon ja turvalliseen, kodinomaiseen hoitoon. Haluan kuulla lapsesta mahdollisimman paljon mielellään jo ennen hoidon aloittamista, jotta ymmärrän lasta paremmin. Vanhemmat ovat aina oman lapsensa asiantuntijoita, joten heidän mielipiteensä ja ajatuksensa ovat minulle hoitajana kullan arvoisia. 
Itselleni erityisen tärkeitä asioita on lapsen itsetunnon ja sosiaalisten taitojen tukeminen, myös liikunta ja luova toiminta ovat isossa roolissa hoitopäiviä suunniteltaessa.
 
Miksi perhepäivähoitajaksi?
 
Olen aina pitänyt kovasti lapsista, ja viihdyn heidän kanssaan. Haluan tehdä työtä lasten parissa niin, että minun on mahdollista huomioida jokaista hoitolasta yksilönä, päivittäin.  Kun etsin pojalleni hoitopaikkaa, olisin toivonut löytäväni paikan perhepäivähoidosta, sillä koen kodinomaisen hoidon pienessä ryhmässä parhaaksi vaihtoehdoksi pienelle lapselle. 
Valitettavasti vapaita paikkoja ei tuolloin ollut, mutta onneksemme poika sai paikan ihanasta, pienestä päiväkodista, joka on ajanut asiansa paremmin kuin hyvin! :)
Hoitomaksu
 
Hoitolasten vanhemmilla on mahdollisuus  hakea palveluseteliä hoitomaksuihin. Perheen maksettavaksi jäävä osuus on 25-289 euroa kuukaudessa, perheen tuloista riippuen.
 
Hoitoajat
Hoitoajat ovat sovittavissa perheen tarpeen mukaan.
 
 
Mikäli sinulla on mitä tahansa kysyttävää, tai mahdollisesti tarvetta hoitopaikalle tammikuusta 2015 alkaen, otathan yhteyttä! 

hoitopaikkatiedustelut@gmail.com

(tai käytä  yhteydenottolomaketta 
 
Kiitos!